Satamakäsikirja
Kohti kasvavaa, kestävää ja turvallista tulevaisuutta
Vuoden 2026 alkaessa Rauman Satama jatkoi vahvalla ja tavoitteellisella kehityspolulla. Olemme viime vuosina investoineet merkittävästi infrastruktuuriin, toimintavarmuuteen sekä vastuullisiin ratkaisuihin, ja tämä työ jatkuu entistä määrätietoisempana tulevina vuosina.
Satamamme rooli länsirannikon keskeisenä vienti- ja tuontisolmuna vahvistuu edelleen. Järviluodon laajennus sekä Petäjäksen alueen kehitys luovat perustaa uusille teollisille investoinneille ja uusille liiketoiminnoille. Erityisesti vihreän siirtymän hankkeet, kuten sähköpolttoaine- ja vedyn tuotantoon liittyvät kehityshankkeet, avaavat satamallemme aivan uuden mittaluokan mahdollisuuksia.
Samalla huolehdimme ydintehtävästämme: tehokkaasta ja sujuvasta satamatoiminnasta asiakkaillemme. Vuonna 2025 sataman kautta kulki 219 000 konttiyksikköä (TEU) ja aluskäyntejä oli 894, ja liikenne pysyi kokonaisuutena vakaana haastavasta markkinatilanteesta huolimatta. Tämä kertoo satamamme vahvasta peruskysynnästä ja kyvystä palvella teollisuutta luotettavasti myös muuttuvissa olosuhteissa.
Turvallisuus on toimintamme perusta – niin fyysisessä kuin digitaalisessa ympäristössä. Muuttuva turvallisuustilanne edellyttää entistä vahvempaa ennakointia ja yhteistyötä viranomaisten sekä satama-alueen toimijoiden kanssa. Turvallisuus syntyy yhdessä tekemällä.
Vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Kehitämme jatkuvasti ratkaisuja, joilla vähennämme ympäristövaikutuksia ja tuemme Itämeren suojelua. Maasähkö, hulevesien hallinta ja energiatehokkaat ratkaisut ovat konkreettisia esimerkkejä tästä työstä.
Haluan kiittää lämpimästi asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja henkilöstöämme luottamuksesta ja sitoutumisesta. Yhdessä rakennamme Rauman satamasta entistä vahvemman, vastuullisemman ja kilpailukykyisemmän logistiikkakeskuksen.
Katseemme on tulevaisuudessa – mahdollisuuksissa, kasvussa ja yhteistyössä.
Toivotan kaikille turvallista ja menestyksekästä satamavuotta 2026–2027!
Janne Virta
Toimitusjohtaja
Rauman Satama Oy
Rauman Satama investoi tulevaisuuteen
Rauman satama on jatkanut määrätietoista kehitystyötään vahvistaakseen asemaansa asiakkaidensa luotettavana ja tulevaisuuteen katsovana logistiikkakumppanina. Toteutetut investoinnit, palvelu-uudistukset ja kansainvälinen yhteistyö tukevat asiakkaiden kilpailukykyä, toimitusvarmuutta ja vastuullisuustavoitteita yhä paremmin.
Vastuullisuus on noussut yhä tärkeämpään rooliin ja Rauman satama vastaa tähän mahdollistamalla satama-alueen infrastruktuurin kehittämistä vähäpäästöisen logistiikan tarpeisiin. Vihreän siirtymän hankkeet mm. raskaan liikenteen latausratkaisujen rakentaminen ja maasähköratkaisut luovat asiakkaille uusia mahdollisuuksia rakentaa ympäristöystävällisempiä kuljetusketjuja ja saavuttaa omia kestävän kehityksen tavoitteitaan.
Asiakaskokemuksen kehittäminen on edelleen keskeinen osa Rauman Sataman strategiaa. Positiivinen asiakaspalaute kertoo, että sataman pitkäjänteinen työ palvelun laadun, yhteistyön, turvallisuuden ja operatiivisen sujuvuuden kehittämiseksi näkyy konkreettisesti asiakkaiden arjessa. NPS-luvun nousu +19 pistettä 59 pisteeseen, kertoo asiakkaiden yleisestä tyytyväisyydestä toimintaamme.
Satama on panostanut vuoden aikana myös toimintavarmuuden ja turvallisuuden kehittämiseen. Organisaation ja toimintamallien uudistaminen vahvistaa kykyä palvella asiakkaita tehokkaasti. Parannamme entisestään reagointikykyä muuttuvassa toimintaympäristössä varmistaaksemme satamatoimintojen jatkuvuuden kaikissa tilanteissa.
Säännöllinen yhteistyö ja -harjoitukset viranomaisten sekä alueen yritysten kanssa ovat osaltaan vahvistaneet sataman roolia alueen turvallisuusjohtajana ja parantaneet varautumista poikkeustilanteisiin. Rauman Sataman turvallisuustyö on painottunut erityisesti kolmeen kokonaisuuteen: toimintavarmuuteen, turvallisuusjohtamiseen ja tulevaisuuden riskien ennakointiin. Samalla satama on pyrkinyt kehittämään turvallisuutta osana asiakaspalvelua ja vastuullista satamatoimintaa muun muassa satama-alueen yritysten työntekijöiden yhteisillä turvallisuuskoulutuksilla.
Rauman Satama vahvistaa vuosittain asiakassuhteitaan ja kansainvälistä näkyvyyttään myös osallistumalla mm. Breakbulk Europe -messuille Rotterdamissa sekä Transport Logistic -messuille Munchenissä. Tapahtumat tarjoavat tärkeän kohtaamispaikan kansainvälisille asiakkaille, projektikuljetusoperaattoreille ja logistiikka-alan toimijoille sekä vahvistaa Rauman Sataman asemaa merkittävänä satamana Pohjois-Euroopassa.
Tasaisesti jatkunut tavaraliikenne ja sataman keskeinen rooli suomalaisen teollisuuden vienti- ja tuontiketjuissa osoittavat, että Rauman Satama on asiakkailleen luotettava, tehokas ja kilpailukykyinen kumppani nykyisessä muuttuvassa markkinatilanteessa.
Rauman Satama rakentaa tulevaisuutta yhdessä asiakkaidensa kanssa – investoimalla palveluihin, vastuullisuuteen, turvallisuuteen ja infrastruktuuriin. Nämä tukevat asiakkaiden kasvua, tehokkuutta ja menestystä vuosia eteenpäin.




















